 |
|
|
| |
 |
| |
|
Siena Root: Root Jam
|
Transubstans Records (TRANS088)
Root Jam on ensimmäinen livealbumi 90-luvulla alkunsa saaneelta ruotsalaiselta blues/classic/psyke/progerock –bändiltä nimeltään Siena Root. 90-minuuttinen levy kokoaa hienosti yksiin kansiin tämän neljä studioalbumia ja yhden sangen julkaisseen yhtyeen koko historian aina ensimmäisen levyn materiaalista uuteen ja ennen julkaisemattomaan tavaraan. Lisäksi mukana on peräti yhdeksän vierailijaa ja entistä jäsentä kuten vahvaääninen naislaulaja Sanya. Bändin äänimaailman on aina muodostanut miellyttävä yhdistelmä 60-luvun lopun ja seitsemänkymmentä luvun alun klassista hardrockia, bluesia, psykedeelistä jammailua ja itämaisia, etnisiä viboja, ja näistä aineksista yhtye saa kasaan sangen maistuvan keitoksen.
Tällä tupla-CD:llä on 12 kappaletta, joista pisimmät ovat reilusti yli 10-minuuttisia. Mukana on niin rankasti rokkaavia kitaroita, hienoja bassoriffejä, taidokasta rumputyöskentelyä, upeita urkujuttuja, upeaa laulua, viulua, huilua kuin sitaraakin. Bändillä on todella hyviä kappaleita, mutta melkeinpä parhaimmillaan he ovat villeiksi intoutuvissa soolo- ja jamiosuuksissa. Myös rauhallisempia kappaleita on päässyt mukaan tälle levylle, ja varsinkin sitaraa sisältävät kappaleet ovat hyvin miellyttävää kuunneltavaa. Psykedeelistä vibaakin löytyy sen verran, että homma pysyy kiinnostavana myös minulle. Yksi parhaista paloista on levyn viimeinen, tunnelmallinen ja Uriah Heepin mieleen tuova mutta myös mm. reggaevaikutteita sisältävä, pitkä instrumentaali ”Reverberations”. Tämä bändi on ilmeisesti parhaimmillaan juuri livenä, joten tämä albumi on oikein tervetullut lisä bändin katalogiin. Root Jam on nyt saatavilla myös vinyylinä Headspin Recordsilla.
www.sienaroot.com |
|
|
|
|
 |
 |
jos haluatte arvostelun
levyistänne (ei nettilatauksia, kiitos!) ja saada ne mahdollisesti
soittoon klubillamme, pyydämme ottamaan yhteyttä:
psychotropiczone(at)gmail.com |
|
|
 |
 |